Dynaaminen jooga

ke klo 18.40-19.40, juhlaluokka

Dynaaminen jooga on kehoa ja erityisesti tukilihaksistoa vahvistava joogatunti. Harjoituksessa yhdistyy hengitys ja asanasta toiseen pääsääntöisesti virtaava liike, välillä pysähtyen asanoihin voimistamaan harjoituksen tehoa. Tunnilla saat hien pintaan ja opit joka kerta jotain uutta, oman kehon rajoja kuunnellen.

Jokainen tunti alkaa ja päättyy lyhyeen meditaation tai hengitysharjoitukseen, jolla syvennämme koko kehon tietoisuutta.

Jokaisella tunnilla käydään myös hieman perusteellisemmin läpi jonkin asanan tekniikka, eli saat tunnilta eväitä myös omaan harjoitukseesi hyvän treenin lisäksi.

Tervetuloa nauttimaan omasta ajasta ja tehokkaasta (mutta kuitenkin lempeästä) harjoituksesta. Mukaan tarvitset mukavat treenivaatteet, vesipullon, oman joogamaton sekä halutessasi joogatiilen. Opettaja: Kaisa Paatero-Heinonen

Ryhmään mahtuu yhteensä kymmenen joogaajaa. Kurssi järjestetään mikäli olemme saaneet vähintään kahdeksan ilmoittautumista.

Koronarajoituksista johtuen tämän joogakurssin kolme ensimmäistä tapaamiskertaa tapahtuvat etänä internetin välityksellä. Saat ohjeet etätunnille liittymiseen opettajalta sähköpostin välityksellä.

Osallistumismaksu on keväällä 2021 170 euroa ja kertoja on 17. Kesto on noin 60 min. Keskiviikkoisin ryhmät kokoontuvat 13.1.-12.5.2021. Hiihtolomaviikolla (vk 8) ei ole tunteja.

Saat sähköpostilla vahvistuksen ilmoittautumisestasi, kun olemme käsitelleet sen.

Lasku kurssista lähetetään tammikuun lopulla sähköpostilla.

Ilmoittautumiset tällä lomakkeella: https://forms.gle/9g21WrrTneVCNVdh7

Korona-pandemian vaikutukset kevätkauteen

  • Kylätilan kurssit jatkuvat fyysisesti vasta 1.2.2021. Jotkut kurssit pystyvät aloittamaan etänä internetin välityksellä jo 11.1.2021 alkaen. Muiden kurssien kauden aloitus on siirtynyt 1.2.2021 alkavalle viikolle.
  • Jos olet ilmoittautunut kylätilan kursseille: saat tai olet jo saanut meiltä sähköpostia alkaako sinun kurssisi etänä 11.1.2021 alkaen vai vasta kasvotusten helmikuussa.